Ketku

Moi! Mun nimi on Ketku. Mä oon Belgianpaimenkoira uros ja mä täytän ens kesänä 6 vuotta. Tottelen myös nimiä Keke, Ketket, Ketkuliini ja Ketku-Metku. Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Mun oikea nimi on Kuunsirpin Thunderstorm. Ironista kyllä, pelkään yli kaiken ukkosta ja ilotulitteita.

Oon aika vauhdikas kaveri, semmoinen ADHD-tapaus. Silloin kun olin pentu meillä meni moneen otteeseen pannat ja valjaat poikki kun oli niin kova meno ja meininki. Käytiin Emännän kanssa nuorempana Tokossa ja Rally-tokossa. Mä tykkäsin kauheesti! Emännällä oli aina ihan superherkut taskuissa, ja silloin kun mä tein niinkuin käskettiin, sain nameja. Mut emmä ilman nameja mitään rupee tekemään. Täytyyhän sitä palkka työstä saada..

Tykkään ihan hirveesti ihmisistä, varsinkin semmoisista jotka rapsuttaa. Meidän talon naapureista ei kukaan pääse mun ohi ennen kuin mä oon saanut vähän rapsutuksia. Toisista koirista en enää oikeastaa välitä. Isoja tummia koiria mä vähän pelkään, koska kolmesti mun päälle on vapaana ollut iso koira käynyt. 

Oon ihan hulluna palloihin. Juoksen pallojen kanssa tassuni verille jos Emäntä ja Isäntä ei ota palloa ajoissa pois. Tykkään enemmän pelailla ittekseni, kuin että mulle heiteltäisi palloa. Tökkään palloa joko kuonolla tai sitten seison etutassuilla pallon päällä ja pallo sinkautuu ihan minne sattuu. Siistii!

Rakastan talvea, jos saisin päättää oisin ulkona koko talven. Lisäksi lumensyönti on musta tosi nastaa. Emäntä ja Isäntä ei tosin oikein tykkää että mä syön lunta. Jotkut muuten sanoo että näytän ihan siltä Ice Age elokuvien epäonniselta oravalta.

Ja kyllä mä vähän epäonnekaskin oon ollut. Mä nimittäin osoitan mieltäni syömällä asioita. Ja kun Emäntä syksyllä alkoi taas neulomaan villasukkia, mä en tykännyt kun en saanut tarpeeksi huomiota. Niimpä mä kiipesin hakemaan Emännän lankakorista kaksi kerää villalankaa. Ja pistin ne poskeeni. Se ei ollut ollenkaan fiksu veto.

Ravattiin Emännän kanssa kaks päivää eri eläinlääkäreissä. Mut röntgenkuvattiin moneen otteeseen ja ultrattiinkin. Sain pahoinvointilääkkeitä ja kipulääkkeitä jotka sai mut näkemään vaaleanpunaisia elefantteja. Yritin olla tosi reipas, mutta kolmantena päivänä mulla oli tosi paha olla ja kivut oli niin kovat etten enää meinannut jaksaa. Emäntä ja Isäntä veivät minut toisen kerran Viikkiin. Siellä pohdittiin muutama tunti mitä kannattaisi tehdä, kunnes päättivät leikata ja katsoa mitä mun mahasta löytyy. Mua leikattiin kuulemma 9 tuntia. Vatsalaukku avattiin yhdestä kohtaa ja suolisto kolmesta kohtaa jotta kaikki lanka saatiin pois. Eläinlääkäri ei ollut kovin luottavainen selviäisinkö hengissä.

Leikkauksen jälkeen olin kolme päivää teholla, koska en pystynyt syömään tulehtuneen kurkun takia. Joka päivä olo kuitenkin koheni ja kävin välillä hoitajilta salaa syömässä lihapullia. Emäntä ja Isäntä kävivät moikkaamassa joka päivä ja päästiin aina 15 minuutiksi ulos kävelemään. Olisin niin mielelläni lähtenyt niiden mukana kotiin. Ja kyllähän mä loppujen lopuksi sitten pääsinkin. Jouduin syömään pitkään vahvoja lääkkeitä mutta kuukauden jälkeen leikkauksesta olin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Nykyisin mä osaan ottaa vähän rennommin, ja Emäntä pitää huolen etten ainakaan uudelleen pääse syömään villalankoja. Tykkään nukkua Emännän vieressä kun se kutoo ja aina kun se ottaa kameran esille yritän päästä kuviin mukaan. Mun Emäntä ja Isäntä on mulle tosi tärkeitä ja tiiän että oon ihan kaikki kaikessa niille! ♥

Emäntä päätti osallistua maaliskuun Silmukan Ytimessä haasteeseen, jonka aiheena oli lempieläin. Haasteen järjestäjinä toimii Silmukan saalistus ja Pipon ytimestä -blogit. Sehän on sanomattakin selvää kuka ja mikä Emännän lempieläin on! Tällä kertaa Emäntä laittoi puikot syrjään ja kaivoi kaapin takahyllyltä paperia ja kynän.

Psst. Piirustuksen mallikuva löytyy muutama kuva ylempää. 

Rentouttavaa sunnuntaita! Ja pusuja!

Talvikuva otettu tammikuussa 2013, metsäkuvat syyskuussa 2013 kaksi viikkoa ennen lankojen syömistä, ja sohvakuva joulukuussa 2013.