sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Kypärämyssy kuopukselle

Kuopuksella on ollut nyt käytössä karvalakki ja sinne alle ei ole oikein ollut sopivan kokoista tai muotoista kypärämyssyä. Eilen illalla surautin kypärämyssyn ja siitä tuli aivan täydellinen. ❤️

Kaava Ottobren 6/2015 lehdestä. Kangas Mereenin merinovillaa.  Nyt pysyy pikkumies lämpimänä. ❤️

Tässä samalla tuli testattua ensimmäisen kerran myös saumurin koristeellista valelaakasaumaa. Olipa se kätevä ja ei ollenkaan niin hankalaa kuin olin kuvitellut. Tulee käytettyä varmasti jatkossakin.


❤️ Ihanaa ystävänpäivää ja laskiassunnuntaita! ❤️

tiistai 9. helmikuuta 2021

Pairfect

Olen päättänyt etten osta lankoja ennenkuin olen saanut kaapista vanhoja lankoja käytettyä. Nyt kun täällä etelässäkin on ollut kylmää, on villasukat olleet jatkuvasti jaloissa ja huomasin että villasukat eivät meinaa riittää. Ostin useampi vuosi sitten Menitasta Schachenmayr Pairfect lankaa ja ajattelin, että sillä saan itselleni kivat sukat.


Sukat olivat ihanan aivotonta neuloa, ei tarvinnut laskea kierroksia, eikä päätellä lankoja. Senkuin vain neuloi ja tuloksena oli kahdet samanlaiset sukat.  

Sukat neuloin 2,5mm cubis puikoilla ja jotenkin jännästi alkuun noilla cubiksella minulla tulee todella epätasainen jälki, mutta mitä enemmän neulon sitä enemmän jälki tasotuu. Näistä sukista toinen sukka oli selkeästi sileämmällä käsialalla kuin toinen. Jännä juttu!