perjantai 29. toukokuuta 2020

Lastenhuoneen uudet verhot ja lattiatyyny

Kävin Ison Omenan Eurokankaassa kangasostoksilla viime vuoden marraskuussa tarkoituksena ostaa kangasta lastenhuoneen verhoja varten. Meillä on lastenhuoneessa ollut beiget pimennysverhot, jotka ovat tosi hyvät näin kun yöt ja illat ovat valoisat. Lastenhuone kaipasi kuitenkin väriä ja leikkisyyttä joten päätin laittaa pimennysverhojen päälle vain toiset verhot. Olin ajatellut ostavani Herra Hakkarainen -kangasta, mutta pitkän mietiskelyn jälkeen päädyinkin kaupassa Pet Umbrella kankaaseen, koska kankaassa on enemmän värejä, leikkisyyttä ja katsottavaa.




En edes malttanut silittää kankaita kun laitoin ne jo ikkunaan. Silitys on yksi ihan inhokki hommista mutta ompeluhommissa siitä olisi kyllä hyötyä. Saisi kyllä paljon siistimpää ja tarkempaa jälkeä.

Lattiatyyny minun on pitänyt tehdä jo 1,5 vuotta sitten. Kankaan ostin 2018 joulukuussa Kimmiltä mutta jäi sitten tekemättä raskauden aiheuttaman hurjan väsymyksen vuoksi. 




Ihan hävettää miten ei mukamas ole löytynyt aikaa tämän tyynyn tekemiseen vaikka esikoinen on odottanut tyynyä omaan huoneeseen. Tässä ei kuitenkaan mennyt tuntia kauempaa kun surautti reunat siksakilla, kiinnitti vetoketkun ja ompeli sivusaumat. No mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Kelpaa poikien leikkiä huoneessaan nyt. 😊

Mukavaa viikonloppua! 

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Taianomainen mekkobody

Miehen siskontyttö täyttää nyt toukokuussa vuoden ja koska en ole koskaan tytölle mitään ommellut, ajattelin tehdä lahjaksi mekkobodyn. En ole aikaisemmin tehnyt bodeja ja olin ajatellut että harjoittelen ensin omalle pikkumiehelle bodyn tekemistä.  Korona-arjen myötä esikoinen on ollut poissa päivähoidosta maaliskuusta lähtien ja minulla ei ole näin ollen ollut ompeluaikaa päivisin. Näin ollen en ehtinyt bodyn tekemistä harjoittelemaan. Tuli tästä aika ihana, vaikka muutamia virheitä tähän tulikin ja ne hieman harmittaa.


Mekkobody on tehty Jujunan Basic for babies ohjeella ja kankaana Ommellisen Taikametsä. Tämän aivan lumoavan kankaan on suunnitellut Nina Kuukari.


maanantai 18. toukokuuta 2020

10 minuutin solmupanta

Olen ilta- ja yötyönä ommellut miehen siskontytölle mekkobodyä 1-vuotislahjaksi. Kangaspala tuli lähes käytettyä kokonaan. Pieniä tilkkuja kuitenkin jäi ja niistä sai sopivasti ystävän tytölle solmupannan. Ja vitsi miten ihana siitä tulikaan. Ja valmistui 10 minuutissa. Ohje löytyy Masentunut mutsi -blogista. Kangas on ihana Nina Kuukarin esikoiskuosi Taikametsä.


Kangasta on ihan vähän jäljellä ja pitää kehitellä vielä jotain pieniä projekteja itselle. Voisi kokeilla vaikka scrunchien tekemistä.