lauantai 7. helmikuuta 2015

Pitsiunelmat avaruuslangasta

Ostin tammikuun alussa kolme kerää sinistä ja kolme kerää vihreää Regia Active lankaa eli niin sanottua avaruuslankaa. Siniset kerät menivät synttäriarvonnan voittona Belgiaan ja vihreistä päätin tehdä itselleni jotkin ihanat sukat. Niimpä syntyi aivan ihanat pitsiunelmat!



Puikot: KnitPron 3 mm Cubics sukkapuikot
Lanka: Schachenmayr Regia Active (5967) omenanvihreä
Langanmenekki: 145 g

Ihastuin tähän Kardemumman talon malliin jo viime vuonna kun malli julkaistiin, mutta malliin sopiva lanka odotti löytymistään. Ohje oli helppo, mutta ei kovin tarkka silmukkamäärien osalta. Ja jos (ja kun) seuraavan kerran teen nämä sukat, mietin tarkemmin miten saan kantapään tehtyä paremmin. Vaikkei siinä nytkään mitään vikaa ole.. Etupuolen pitsineuleenkin opin ulkoa, vaikkakin siihen meni parikymmentä toistoa. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! 

Sain loppuun asti jännittää riittääkö tuo 150 g lankaa näihin sukkiin, mutta loppujen lopuksi sitä jopa jäi 5 grammaa jäljelle. 



Langan väri on aivan valloittava. En saanut sitä edes toistettua kameralla, vaikka kuinka yritin löytää asunnon valoisimmat paikat. Olisi varmaan pitänyt mennä tanssimaan kettiön pöydälle ikkunan eteen, vaikka pelkäämpä pahoin että lasipöytä ei olisi kestänyt piruettejani. Todellisuudessa väri on siis himpun verran kirkkaamman vihreä, vähän niin kuin Granny Smith omenat.

Taidankin sipsutella näissä sukissa loppuviikon ja ensi viikon ja ehkä sitä seuraavan...♥

Oikein ihanaa viikonloppua!

25 kommenttia:

  1. Oikeat hienostelusukat! Vihreän sävy on upea.

    VastaaPoista
  2. kauniit sukat. Minullekin kävisivät ko. värillä. Olen ylpeä taidoistasi. T. Elvi-tätisi

    VastaaPoista
  3. Ihanat kevätsukat! Onko huimasti lämpimämmät kuin "vanhoista" villalangoista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevättä on selkeästi rinnassa! :) Ja nyt kun kysyit niin oikeasti tuntuu lämmittävän enemmän kuin tavalliset sukat. Tosin ei heti aluksi vaan rupesi lämmittämään vasta kun oli tovin olleet jalassa. :)

      Poista
    2. Ooh, aika jännää! Mä olen aina ihan täpinässä tällaisista keksinnöistä! :) On kyllä tosi nätit. Tuo väri on ihan mielettömän kiva ja mallikin on tosi kaunis! Vau! :)

      Poista
    3. Kaikkea sitä keksitäänkin! Näitä uusia juttuja on kiva kokeilla. Luulen että käyn hamstraamassa tätä lankaa lisää, sillä tuota saa muissakin tosi herkullisissa väreissä. :) Yllätyin langan riittävyydestä, 150 grammalla sai aikaan polvisukat! :)

      Poista
  4. Hienot sukat ja olet tosi nopea! Mun avaruusneule on vielä vähän "vaiheessa". Hieno on tuo vihreäkin, mutta niin on se sininenkin :-) Taidankin ruveta katselemaan mistä tätä lankaa saa Brysselistä, on se niin mukava neulottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se sininen lanka on tosi kiva. Ostin alunperin juuri sen sinisen arvottavaksi ja virheät itselleni, mutta kun pääsin lankakaupasta en osannutkaan enää päättää kummat kerät pidän itselläni ja kummat arvon. Joten päätin että voittaja saa päättää minun puolestani. :) Ja tuo lanka on tosiaan todella mukava neuloa. Kulkee tosi kivasti ja tulee hirmu siistiä jälkeä.

      Minulla oli langan kanssa tosin melko huono alku. Ensimmäisessä kerässä oli melkein heti solmu (vaikka mainostavat olevansa solmutonta) ja heti perään tuli kohta jossa lanka oli rispaantunut kahtia. :( Ajattelin että onpa huonoa lankaa, mutta onneksi nuo huonot kohdat olivat tuossa ja loppu lanka oli hyvälaatuista ja solmutonta!

      Poista
  5. IHANAT! Kaunis väri ja erityisen kaunis tuo takaosan kuvio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! :) Tuo väri on vielä ihanampi luonnossa. Ja itekkin tykkään tuosta takapitsistä. Voisi tehdä sukat jossa on tuo takapitsi ja muuten pelkkää oikeaa.

      Poista
  6. Upeat sukat jälleen, kyllä olet taitava.. Olen ylpeä, että miniästäni on kehkeytynyt todella taitava kutoja <3

    VastaaPoista
  7. Hei! Yritin jo kysellä jotain toistakin kautta mutta voi olla että viesti ei löytänyt perille. Olisin kysynyt teetkö tilaustöitä (tai tunnetko jonkun joka tekisi)? Tarve olisi pipolle jollaista ei löydy kaupasta, eikä itseltä tai lähipiiristä löydy taitoa tai mahdollisuutta neulomiseen. Jotain sovittavaa kohtuullista rahallista korvausta vastaan tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! En oikeastaan tilaustöitä ole tehnyt aikaisemmin mutta laitatko viestiä minkälaisesta piposta on kysymys sähköpostilla osoitteeseen: eini.saarivesi@gmail.com.

      Poista
  8. Nää sukat on ihanat! :) Tuo väri on tosi herkullinen, vaikken yleensä vihreästä kauheasti pidä :) ps, haaste odottaa blogissani http://helyes.blogspot.fi/2015/02/ilahduta-bloggaajakaveria.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkään kanssa tosi paljon. ♥ Ja kiitos ihanasta haasteessa, kävinkin jo kurkkaamassa haasteen blogissasi! :)

      Poista
  9. Suloiset sukkaset! Väri on tosi herkullinen, ehdoton suosikkini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On mukava itse huomata, että töissäni on yhä useammin muitakin värejä kuin pelkästään valkoista, harmaata ja sinistä. :)

      Poista
  10. Ihanat sukat! :) Tällaiset Elinan pitsiunelmat minäkin tahdon neuloa.

    VastaaPoista