keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Palmikoita, palmikoita.

Saimme kuukausi sitten ostettua uuden ihanan ison kulmasohvan, ja halusin sohvan koristeeksi tehdä valkoisen palmikkopeiton. Aikani etsiskelin ohjetta, joka mielytti silmää. Lisäksi ohjeen piti olla sellainen, jota ei tarvitse kokoajan tuijotella, jotta töllöä pystyy helposti katsomaan samalla.

Tämän vuoden ensimmäinen valmistuva neuletyö on siis ihanan muhkea palmikkoneulepeitto. Peitto on aloitettu joulunalusviikolla, ja alkaakin olemana pikkuhiljaa valmiina.


Ohje peittoon löytyy Novitan sivuilta. Lankana on Novita Kelo, jota peittoon kuluu 15 kerää. Tällä hetkellä puikolla on 11. kerä, eli voiton puolella jo ollaan. Peiton kokoa en ole vielä mitannut, mutta ohjeen mukaan pitäisi olla noin 100 x 160 cm. Halvemmalla olisi saanut palmikkoneulepeiton kaupasta, mutta eihän se ole sama asia kuin itsetehty.

Peitto on ollut jo kovassa käytössä, sillä meillä kotona on ollut välillä todella kylmä ja sohvalla ei voi makoilla ilman peittoa. Aikaisemmin pienellä sohvalla  riitti yksi peitto, mutta nyt sohvan ollessa niin iso, tarvitaan kaksi erillistä peittoa. Joten peitto on tulossa kyllä tarpeeseen, eikä vain silmäniloksi.

Hieman alkaa kyllä palmikoiden tekeminen tökkimään, mutta uutta työtä en aloita ennen kuin peiton saan valmiiksi. Muuten ei ole vielä kesäkuussakaan peitto valmis.


Palmikot ovat kyllä yksinkertaisenakin niin kauniita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti