torstai 25. lokakuuta 2018

Välitöinä kauluri ja lapaset

Itselläni on monta hieman isompaa neuleprojektia kesken, joten piti aloittaa jotain pientä ja nopeaa, että saisi edes jotain tällä viikolla valmiiksi. Siispä päädyin tekemään lapsen kettupipolle kaveriksi kalurin ja lapaset.
Ohjeet: Garnstudion sivuilta kauluriin ja lapasiin
Lanka: Drops Lima
Puikot: 4mm

Kauluri on haalarin sisään pujoitettavaa mallia. Itse pidän yleensä enemmän tuubihuiveista ja haalarin päälle laitettavista huiveista, mutta lapsen hoidossa kaulurit laitetaan kuitenkin haalarin alle, joten parempi tehdä hoitoon omat kaulurit. Ja ihan kivathan noista tuli ja sopivasti ilmat viilenevät niin, että tarvitaankin jo lämpimämpää kauluria.

perjantai 19. lokakuuta 2018

Ensimmäinen KAL eli knit along

Minun on pitänyt monta kertaa osallistua johonkin KALiin, mutta en ole vielä syystä tai toisesta saanut aikaiseksi. Nyt vastaan tuli Niina Laitisen isänpäiväsukka KAL, joten marssin kauppan hakemaan langat ja nyt ei ole enää syytä olla ottamatta osaa.

Olen tykännyt todella paljon Niina Laitisen sukkaohjeista, joten odotan innolla näkeväni lopputuloksen. :)

Mukavia neulomishetkiä!

tiistai 16. lokakuuta 2018

Pieniin käsiin tumput

Ilmat ovat sen verran viileät, että ilman käsineitä ei voi ulkona olla, mutta kunnon rukkaset ovat ovat puolestaan liian lämpimät. Olemme joka ilta leikkipuistossa ja ilman ollessa hieman kostea, pitää lapaset lähestulkoon aina laittaa pesuun ulkoilun jälkeen. Lapasia pitää olla siis vino pino. Nämä lapaset on tehty 100% villalangasta, joten en tiedä miten hyvin kestää kulutusta tai pesuja. Mutta jos ei kestä niin äkkiähän sitä uuden parin tekee.
Ohje: Peruslapaset (Novita), koko 90 cm
Lanka: Drops Karisma
Puikot:  3,5 mm

Visiona oli aluksi silmukoida jälkikäteen lapasiin tähdet, mutta koska en ole silmukoiden jäljentämisessä kovin hyvä, kokeilin virkata tähdet. Kiinnitin toisen tähden lapaseen, mutta se ei näyttänytkään kivalta, joten taidan antaa olla lapasten ihan näin. Lapselle ne kelpaavat ilman tähtiäkin. :)

lauantai 13. lokakuuta 2018

Pikku kettu repolainen

Pojan softshell-haalarissa oli kettuja, joten siitä se ajatus sitten lähti.. :)

Ohje: Foxy & Wolfie - Katy Tricot (Ravelry)
Lanka: Drops Lima
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm

Ei voi muuta sanoa kuin että tästä tuli IHANA. Ohjeessa oli useampi uusi tekniikka, joten ohjeen kanssa sai hieman tavata. Oli kuitenkin kiva pitkästä aikaa opetella ihan uusia juttuja. :)

Nyt taas ilma on lämmennyt niin, että haalari on laitetty odottamaaan kylmempiä säitä ja pipokin saa ehkä hieman odottaa. Nyt tänään laitettiin päähän ihan vain siksi, että saatiin otettua muutama kuva. Pipo saikin kauppa- ja leikkipuisto reissulla paljon ihasteluja. :)

Viekasta syksyistä viikonloppua! 

maanantai 8. lokakuuta 2018

Syyspipo akuuttiin tarpeeseen

Ilmat viilenivä taas yllättäen ja lapselle piti saada nopeasti joku hieman paksumpi pipo. Ja kahdessa illassa semmoinen syntyikin.

Lanka: Drops Karisma

Pipo oli todella helppo tehdä ja tekisi mieli tehdä itselle ihan samanlainen. Lapsi puolestaan rakastaa tupsua. Viime viikolla leikkipuistossa hieman isompi lapsi kysyi mistä pipo on ostettu ja katsoi minua silmät suurina hämmästyksestä kun sanoin ettei sitä ole ostettu mistään vaan se itse tehty. 

Pipon kaveriksi piti aloittaa lapaset ja ajattelin saavani ne valmiiksi nyt viikonloppuna mutta unohdin kässäkassini töihin, joten ne lapaset saavat vielä hieman odottaa.


Kivaa alkanutta viikkoa! ❤

lauantai 6. lokakuuta 2018

Pienen miehen shoftshell-haalari

Kuten aikaisemmin jo mainitsin, että saatan silloin tällöin laittaa aina jotain ompelujuttuja blogiini. Innostuin ompelusta ehkä noin vuosi sitten ja lapselle olen tehnyt muutamia vaatteita. Nyt haastin itseäni hieman isommalla projektilla ja tein lapselle syksyksi softshell-haalarin.





Ohje on Suuri Käsityö 2/2016 lehdestä, kankaat hupun trikoota lukuunottamatta Eurokankaasta, hupun trikoo kankaat.com kaupasta, kuten osa kuminauhoista. Osa kuminauhoista ostettu Jyväskylän kangaskaupasta. 

En ole paljoa ommellut aikaisemmin. Lapselle muutamat paidat ja housut, joten tässä haalarissa oli paljon uusia asioita ja termejä ompeluun liittyen. Välillä tuntui siltä että purin ja keksin korjauksia virheisiin enemmän kuin sain haalaria eteenpäin. Mutta tuli siitä ihan kelpo haalari. :) 

Haalari otettiin käyttöön jo pari viikkoa sitten ilman huppua. En millään saanut vasaroitua neppareita kiinni ja tilasinkin Eurokankaalta pihdit niiden kiinnittämiseen. Ja vitsit miten helposti sillä reijitti kankaan ja kiinnitti neppareita. Nipsnaps ja kaikki oli valmista. Kannatti kyllä hankkia, vaikka en tiedä miten paljon käyttöä sillä jatkossa tulee olemaan. 

Seuraavaksi puikoilla syysväreissä syksyjuttuja. ❤


maanantai 1. lokakuuta 2018

Virkattuja unikavereita

Virkkasin lapsen serkkuvauvalle viime talvena pupu unirievun ja tottakai pikkumieheni halusi myös äidin tekemän unilelun. Apinat ovat olleet hänelle mieluisia, joten ostin Etsystä ohjeen ja aloin hommiin. Lapsi tosin joutui odottamaan kesään saakka omaa apinalelua, koska en meinannut onnistua varpaiden ja käsien peukalon kanssa.
Ohje: Monkey curtain tie back pattern (Etsy) 
Lanka: Novita Miami

Siinä vaiheessa kun lapsi alkoi ottamaan jalattoman ja kädettömän apinan unikaveriksi, totesin että apina on saatava valmiiksi. Ja siitä tuli lapselle kyllä heti todella tärkeä. Apinan jouduin täyttämään pumpulilla, joten en tiedä mitä käy pesun jälkeen, mutta onneksi sitä ei ole tarvinnut vielä pestä.

Unipupu, minkä tein viime talvena oli ensimmäinen amigurumi virkkaus. Annoimme pupun lahjaksi kun menimme katsomaan serkkuvauvaa ensimmäistä kertaa tammikuussa.
Ohje: Janitan kätösistä -blogi, vauvan uniriepu
Lanka: Novita Baby wool

Samalla kun veimme unipupun, pikkumieheni luovutti kaikki omat tuttinsa vauvalle, ja niitä ei ole sen koommin kaivattu ja käytetty. Ihan uskomattoman helposti onnistui tuteista luopuminen, sillä hän oli tuttien suurkuluttaja. Tutteja piti esimerkiksi öisin olla yksi suussa, yksi molemmissa käsissä ja sängyssä vielä varatutti jos joku yön aikana pääsee hukkumaan.

Ihanaa alkanutta lokakuuta!