perjantai 6. kesäkuuta 2014

Maatuskat

Hiphei taas yksi pitkään työnalla ollut projekti on saatettu valmiiksi!! Mitäpä muuta sitä flunssassa tekisi kuin makaisi sohvan pohjalla tikuttaen helppoja neuleita ja tuojottaen Netfliksistä virus/pandemia/maailmaanloppu/katastrofi leffoja ja sarjoja. ♥

Pahoittelen etukäteen jo kuvista. Jos onnistuin saamaan lapasten varret kuvaan, kärki jäi kuvan ulkopuolelle ja toisinpäin. Jos koko lapaset olivat kuvassa, oli asemoinnissa muuten vain jotain vikaan. Selvästi kannattaisi jättää kuvaamiset terveempään päivään, mutta kun ei malta olla esitelemättä uusia tuotoksia.



Ohje: Maatuskat, Niina Laitinen, ilmainen ohje Ravelryssä
Puikot: 3mm bambu sukkapuikot
Lanka: Novita 7 veljestä (011) valkoinen ja Novita 7 veljestä (799) luumu
Langanmenekki: Yhteensä 85 g.
Fiilis: Ihan jees!

Ravelry kertoi että olen aloittanut nämä lapaset 13. tammikuuta 2014. Ensimmäinen lapanen valmistui kärkikavennuksia lukuunottamatta hetkessä, mutta jostain syystä tyssäsi siihen. Kärkikavennukset tein eilen valmiiksi ja toinen lapanen valmistuikin vauhdilla. Vielä blokkaukset ja sitten lapaset saavatkin mennä odottamaan kaappiin ensi talven pakkasia. Joihin on onneksi vielä pitkä aika!

Vielä olisi Ravelryssä 3 keskeneräisetä projektia, ja kaapissa muutama muu Ravelrista löytymätön projekti. Taidampa tsempata ja tehdä nuo 3 keskeneräistä vielä kesäkuun aikana valmiiksia ja nuo muut keskeneräiset projektin taidan surutta purkaa ja käyttää langat parempiin tarkoituksiin. Kaikki ihanat pitsijutut ja virkkaaminen kiinnostaisivat nyt kauheasti.

Ihanaa perjantaita!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Vielä kun pingottaa niin saa tuon kirjoneuleenkin siistimmäksi. :)

      Poista
  2. Miten toi "tikuttaen helppoja neuleita" ja Maatuskat liittyy yhteen? :) Jäis minulta tekemättä. Upeat lapaset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on oikeasti todella helppo tehdä! Ei kovin montaa kohtaa missä pitää juoksuttaa lankoja. :) Ja tykkään hirveesti tehdä Niina Laitisen ohjeiden perusteella. On tosi perusteelliset ohjeet, joiden mukaan on helppo tehdä oikein. :)

      Poista
  3. Kauniit lapaset tuli. Mä ajattelin tehdä uudet Maatuskat lahjaksi, se on niin kiva malli ja kirjoneuleeksi helppo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse olen kanssa miettinyt näitä Maatuska lapasia lahjoiksi. Näyttävät lapaset, joita on helppo tehdä. :)

      Poista
  4. Kauniit lapaset :) Kyllä kelpaa noiden kanssa odotella syksyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täytyy myöntää että ihan hyvillä mielin laitan kaappiin odottelemaan viileämpiä säitä.

      Poista