torstai 26. joulukuuta 2013

Muutama pari lapasia

Tuli joululahjojen kanssa niin kova kiire, ettei ole ehtinyt blogiin mitään päivittä. Neulottu on sitäkin enemmän.


Hertta-lapasia oli niin nopea tehdä, että päätin tehdä niitä useamman pukinkonttiin. Harmaissa ja punaisissa Hertoissa käytin 4:sen bambupuikkoja, valkoisissa 3,5 bambupuikkoja.

Herttojen lisäksi kiersin aatonaattona kylän kaikki Novitan lankoja myyvät kaupat läpi etsimässä mustaa Huopanen lankaa Lovikka-lapasia varten. Kaikialla Huopanen langat loistivat poissaolollaan. Olin jo luopua toivosta kun päätin vielä Prismassa kiivetä jakkaralle ja katsoa onko ylähyllyillä lankoja. Ja sieltä löytyi kuin löytyikin juuri 2 kerää mustaa huopasta.


Puikkoina oli 7mm bambupuikot. Kirjoilut tein 7 veljästä jämistä, valkoisesta, harmaasta ja jostain sinertävänharmaasta langasta. Kuvasta 7 veljestä langan värit eivät näy, mutta en ehtinyt odotella parempaa valaistusta, koska piti laittaa suoraan pakettiin.

Näiden lisäksi sain vielä jouluaattona puuroa keitellessä valmiiksi Emilia-sukat. Näiden kanssa en ehtinyt edes kameraa kaivaa esille vaan ne menivät suoraan pakettiin. Ne menivät äidille lahjaksi, ja täytyykin kysellä voisiko äiti kuvata sukat.

Seuraavaksi teen jotain ihan vain minulle itselleni!

4 kommenttia:

  1. oot näköjään innostunut Hertoista toden teolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Hertat on aivan ihanat! Ja lahjoiksi en olisi noin monta muun mallista ehtinyt neuloakkaan.

      Täytyy varmaan vielä yhdet neuloa, että saa Hertat vielä itsellekkin. :) Tosin omiin lapasiin pitää peukkuun tehdä jotain kavennuksia, koska on omaan käteeni aivan liian iso. :)

      Poista
  2. Niin miehän sain yhdet ihanat Hertta-lapaset ja just tollaiset harmaat :D, olen niin onnellinen lämpimistä lapasista ja tarpeeseen tulivat :D Kiitos vain miniäni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kelpasivat ja ovat käytössä. :) Noita tuli muutama pari tehtyä jouluksi. :)

      Poista