maanantai 1. lokakuuta 2018

Virkattuja unikavereita

Virkkasin lapsen serkkuvauvalle viime talvena pupu unirievun ja tottakai pikkumieheni halusi myös äidin tekemän unilelun. Apinat ovat olleet hänelle mieluisia, joten ostin Etsystä ohjeen ja aloin hommiin. Lapsi tosin joutui odottamaan kesään saakka omaa apinalelua, koska en meinannut onnistua varpaiden ja käsien peukalon kanssa.
Ohje: Monkey curtain tie back pattern (Etsy) 
Lanka: Novita Miami

Siinä vaiheessa kun lapsi alkoi ottamaan jalattoman ja kädettömän apinan unikaveriksi, totesin että apina on saatava valmiiksi. Ja siitä tuli lapselle kyllä heti todella tärkeä. Apinan jouduin täyttämään pumpulilla, joten en tiedä mitä käy pesun jälkeen, mutta onneksi sitä ei ole tarvinnut vielä pestä.

Unipupu, minkä tein viime talvena oli ensimmäinen amigurumi virkkaus. Annoimme pupun lahjaksi kun menimme katsomaan serkkuvauvaa ensimmäistä kertaa tammikuussa.
Ohje: Janitan kätösistä -blogi, vauvan uniriepu
Lanka: Novita Baby wool

Samalla kun veimme unipupun, pikkumieheni luovutti kaikki omat tuttinsa vauvalle, ja niitä ei ole sen koommin kaivattu ja käytetty. Ihan uskomattoman helposti onnistui tuteista luopuminen, sillä hän oli tuttien suurkuluttaja. Tutteja piti esimerkiksi öisin olla yksi suussa, yksi molemmissa käsissä ja sängyssä vielä varatutti jos joku yön aikana pääsee hukkumaan.

Ihanaa alkanutta lokakuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti