sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äidin köynnössukat

Olen pitkään suunnitellut tekeväni Novitan sukkalehdestä kärjestä aloitettavat köynnössukat ja nimenomaan äidilleni.



Ohje: Kärjestä aloitettavat köynnössukat, Novitan sukkalehti
Puikot: 3 mm bampupuikot
Lanka: Novita 7 veljestä (047) vaalean harmaa
Langanmenekki: 177 g

Näissä sukissa oli ihanasti haastetta. Ensimmäistä kertaa tein sukat kärjestä varteen, ja ensimmäistä kertaa tein tiimalasikantapään. Ja mielestäni onnistuin melkoisen hyvin. Ei edes jäänyt reikiä kantapäähän. 

En tuon sukkalehden ohjeen mukaan osannut aloittaa sukkia kärjesta, en vain saanut poimittua riittävästi silmukoita virkatuista ketjusilmukoista. Sovelsin siis aloituksessa Ullaneuleen ohjetta, ja sen avulla sainkin sukat helposti aluille. 

Lisäksi päättelin varressa sukat hieman eritavalla kuin normaalisti. Minulla tulee päättelystä usein liian kireä, vaikka kuinka yrittäisin löysästi päätellä. Tein päättelyn takapisto tekniikalla (ohje Virkattu kissa -blogista), ja päättelystä tuli jopa ehkä hieman turhankin joustava. Mutta eipähän kiristä pohkeista!

Malli oli mielenkiintoinen ja ihan kiva neuloa, mutta täytyy kyllä myöntää, että jossain vaiheessa nuo nypyt alkoi himean jo nyppimään. Kannatti kuitenkin nähdä vaivaa, sukista tuli todella kivat ja juuri sopivat äidin jalkaan!

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! 

4 kommenttia:

  1. Oi, Kyllä todellakin ovat kauniit sukat, kyllä sinun äidin nyt kelpaa :D

    VastaaPoista
  2. Kivat! Kyllä tuo harmaa väri on villasukissa kaunis. Vaikka millaisia kivoja väri-iloitteluja onkin, niin harmaat on kyllä kodikkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja värikkäissä sukissa ei tuo mallin monimuotoisuus pääsis ollenkaan oikeuksiinsa. :)

      Poista