maanantai 26. tammikuuta 2015

Käänteinen

Mies on valittanut jo jonkin aikaa että pipoja löytyy häneltäkin mielin määrin, mutta kaikki ikävästi kutittavat. No sainpahan hyvän syyn lähteä lankakauppaan hakemaan miehellekin hieman parempaa pipolankaa. Etsin suurinpiirtein DK paksuista merino lankaa, mutta mukaan tarttuikin Lana Grossan Pashmina lankaa, joka on worsted paksuista merino-kashmir lankaa. Aivan taivaallisen pehmeää!

Jacques Coustou pipo on ollut miehen suosikki pipomalli. Niitä olenkin tehnyt yhteensä neljä (tämäntämäntämän ja tämän), joista kolme on ollut miehelleni. Loin tälläkin kertaa silmukat Coustou pipoon ja ehdin neuloa viitisen senttiä joustinneuletta, kun muistin nähneeni Ullassa joskus hauskan pipomallin joka henki Coustou-tyyliä. Hetken googlettamisen jälkeen löytyikin Käänteinen pipo, ja mikä parasta pipo tehdään samalla joistinneuleella (3o, 2n), vain pipojen kavennukset ovat erilaiset. Mikä tuuri! Ei tarvinnut edes purkaa.



Puikot: 3,5 mm bampusukkapuikot
Lanka: Lana Grossa Pashmina (78% merinoa, 28% kashmiria)
Langanmenekki: 65 g

Pipon juju on sen se, että kavennukset muodostava oikealle ja nurjalle puolelle erilaiset kuviot, ja pipoa voi mitää kumminpäin haluaa. Itse tykkään enemmän tuosta nurjan puolen kuviosta vaikka oikean puolen kavennukset ovatkin siistimmät kuin nurjan. Malli oli kyllä kiva ja nopea neuloa, pipo valmistui päivässä. Ja tuo lanka! Oli ihan taivaallista neuloa! Uskon että on myös taivaallinen pipo pitää päässäkin. Minulle jäi vielä 1,7 kerällistä tuota ihanutta, ja siitä on pakko tehdä pipo omaan päähän. Miehen onneksi en tykkää omaassa päässäni pitää tämän mallisia pipoja, sillä muuten saattaisin ehkä varastaa tämän pipon omaan käyttööni. ♥


Tämä pipo minun piti esitellä vasta ensi viikonloppuna, mutta tässä on viimeiset kaksi viikkoa haahuiltu puolikuntoisena ja kuume lopulta kaatoi tortaina vuoteen pohjalle. En siis ole saanut viime viikolla mitään käsityötä valmiiksi. Tätäkin postausta kirjotan jo kolmatta päivää. Kuume on nyt jo onneksi laskenut ja eilen yritin jo hieman neuloa, mutta otti vielä liian koville, ehkäpä tänään saisi jotain jo neulottua. :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Täytyy laittaa muistiin ohje, kiitos. Miesystävä tilasi pipon itselleen. Malli vaan ollut hukassa. Jos ei täksi talveksi niin seuraavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hauska malli ja jos alkaa pipo kyllästyttämään niin aina voi kääntää pipon ympäri! ;) Käytin paljon paksumpaa lankaa kuin mitä ohjeessa, joten pipo valmistui todella nopeasti. Ohjeen fingering tai sport paksuisella langalla pipoa saakin ehkä neuloa hieman kauemmin.

      Poista
  2. Just kun minun miehelleni suunniteltu malli. Sillä on pipo milloin oikein, milloin nurinpäin. Tuollainen pitää tehdä niin on silläkin aina oikeinpäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Tämä pipo ratkaisee kyllä tuon ongelman. :)

      Poista
  3. Tosi kiva malli! Ja kaunis väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. :) Samalla myös hirmu käytännöllinen.

      Poista
  4. Täältäpä löytyi kova pipomallini kuluttaja ja ihan henkilökohtaisista mieltymyksistä johtuen tuo sininen kyllä hivelee silmää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kitoksia vain erinomaisesta pipomallista! :) Kun löytyy miehelle juuri se oikea malli, niin eihän sitä kannata hevillä vaihtaa. :)

      Poista
  5. Tämä on kyllä munkin miehen suosikki. Meiltä niitä löytyy 2, paksumpi ja ohuempi, molemmat mustia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tosi kiva malli. :) Ajattelin tehtailevani näitä ensi jouluksi vähän ohuemmalla langalla.

      Poista