maanantai 12. tammikuuta 2015

Synttäriarvonta

Tämän blogin alkuräjähdyksestä tuli viime viikolla kuluneeksi kaksi vuotta (katso vuosikatsaus) ja nyt onkin jo syytä pitää tämän blogin ensimmäinen arvonta.

Palkintona on kolme kerää avaruussukkalankaa eli Schachenmayr Regia Active lankaa. Käsityöpuodin Silmu&Solmu verkkokaupan sivuilla lankaa kuvataan seuraasti:
Ainutlaatuinen sukkalanka jossa on mukana avaruusteknologiaa.
Outlast-lämmönsäätelyominaisuuden ansioista lanka antaa aivan uuden ulottuvuuden käyttömukavuudelle kelissä kuin kelissä.
 
Outlast-kuituteknilogia on alunperin kehitetty NASAlle suojaamaan astronautteja äärimmäisissä olosuhteissa avaruudessa. On todistettu että Outlast-komponentit pitävät kehon lämpötilan tasaisena.
Voittaja saa valita haluaako kolme kerää kuninkaansinistä (royal 05969) vai kolme kerää omenanvihreää (apple green 05967) avaruussukkalankaa. Kyseinen lanka ei ole itselleni tuttu, mutta lähilankakauppani Mamman tuvan Mamma ehdotti lankaa kun kysyin häneltä ideoita arvonnan palkinnoksi.



Lisäksi pakettiin sujautan viivottimella ja suurennuslasilla varustetun puikkomitan.


Voit osallistua arvontaan yhdellä arvalla kommentoimalla tähän postaukseen, toisen arvan saat jos liityt samalla blogin lukijaksi.

Laita kommenttiin haluatko palkinnoksi vihreät vai siniset kerät, kuinka monella arvalla osallistut arvontaan ja muistathan laittaa riittävät yhteystiedot jotta saan onnettaren suosiessa sinut kiinni (sähköpostisi tai blogisi osoite). Jos en saa voittajaan yhteyttä viikon sisällä arvonnan suorittamisesta, arvon palkinnon uudelleen.

Arvonta alkaa (än, yy, tee) nyt ja päättyy maanantaina 19.1.2015 kello 19:00.

Onnea arvontaan!

65 kommenttia:

  1. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla ja tykkään tuosta ompunvihreästä:) yhteyttä saa: susannamaeskola@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Tuota lankaa oonkin halunnut kokeilla. :) Osallistun kahdella arvalla ja vihreä olis kiva.
    neanomat.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Onnea synttäreiden johdosta! Osallistun kahdella arvalla arvontaan. Ompun väriset langat olisivat minun mieleeni...

    VastaaPoista
  4. Osallistun minäkin ja ihan varmasti minulla on ainaskin se yksiarpa tai jopa kaksi 😁 ja sinistä tietty, no on tässä pieni ehtoki jos voitan niin teet sukatkin 😜

    VastaaPoista
  5. Onnea kivalle blogille! Kahden arvan taktiikalla sinisten lankojen arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  6. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla ja sininen olisi kiva väri. :) Yhteyttä saa: lahjatelllervo@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukana. :) Ja vihreä on minun mieleeni.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Osallistun yhdellä, koska puhelimella, vasemmalla kädellä ja vauvaa syöttäen on puolimahdoton päätyä lukijaksi :) sininen, kutomakone@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea 2 vuotiaalle blogille :) mukana kahdella arvalla ja vihreä lanka olisi mukava. Sitä löytyy vähän vielä kotoa edellisestä projektista. Tykästyin kovasti tuohon vihreään väriin :)

    VastaaPoista
  11. Onnea blogille!
    Osallistun kahdella arvalla. Väriä en osaa valita, kumpikin kauniita :) Mikäli voitan, saat valita värin puolestani :)

    VastaaPoista
  12. Onnea kaksivuotiaalle, meidän blogeilla on aika tasan vuosi ikäeroa! :) Osallistun arvontaan kahdella arvalla, lisäsin sinut Bloglovinin lukulistalle. Molemmat värit on ihania, mutta vihreä ehkä kaikkein eniten mieleeni.

    VastaaPoista
  13. Heips! Kiitos tiedosta että on tuollaista sukkalankaa, kiinnostaa todella voittaa vihreät lankakerät! Jos en voita niin pakko kai sitten hankkia jostain, minulla on niiin huono ääreisverenkierto että olen kesät talvet villasukissa. :D Liityin juuri blogisi lukijaksi joten mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana vihreiden kerien arvonnassa kaksivuotiasta onnitellen!

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukana! Sininen olisi ihan mun väri :)

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan... Hurjasti onnea mukavalle kaksivuotiaalle. Minä olen liikkeellä kahden arvan taktiikalla. Ja sitten se väri... olen parhaimmillani kun voin valita siitä ainoasta sen yhden. Otan vihreän. Ei, sittenkin sinisen. EI!! Nyt se on päätetty, otan vihreän. :)

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea! :)
    Yhdellä arvalla mukana, ja vihreä väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammu, olet "vanha" lukija. Joten laitan sinulle kaksi arpaa. :)

      Poista
  18. Onnittelut :)
    Kahdella arvalla mukana, sininen lanka olisi kiva!

    VastaaPoista
  19. Onnea 2-vuotiaalle! Mukana yhdellä arvalla, mukava palkinto. Värinä vihreä on houkuttelevampi
    nina.antikainen1@gmail.com

    VastaaPoista
  20. On ihana seurata blogiasi ja kättesi aikaansaannoksia.. Onnittelut kaksivuotiaalle.
    Kahdella arvalla mukana. -Tanja L

    VastaaPoista
  21. Vanhana lukijana kahella arvalla, vihree olis mieluinen täällä :) Lankahelvetti@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Blogistasi löytyy kaikkea mielenkiintoista! Palmikkosukat otsakkeessa ihanat :)
    Mukana arvonnassa yhdellä arvalla, jos vaikka onnistais.
    Vihreät langat suorastaan kutsuvat neulomaan....

    VastaaPoista
  23. Onnea, onnea kaksivuotiaalle!
    Luen blogiasi blogilistan kautta. Vihreä on mun väri. :)

    VastaaPoista
  24. Liityin lukijaksi, joten taidan saada toisenkin mahdollisuuden :))

    VastaaPoista
  25. Paljon onnea 2-vuotiaalle!

    Kahdella arvalla sinistä lankaa tavoittelen.

    VastaaPoista
  26. Vihreitä lankoja lähen tavotteleen yhellä arvalla. Näistä sais itelle mahtavan väriset sukat! :)

    VastaaPoista
  27. Kahdella arvalla mukaan arvontaan! Jos voitan, voitko valita värin puolestani.

    VastaaPoista
  28. Synttärionnea! Tavoittelen sinistä lankaa yhdellä arvalla, mutta vaikken enää bloggeria käytäkään ja näy raadissa, luen kyllä ihan jokaisen postauksen RSS-syötteenä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RSS syötekin riittää kahteen arpaan. :) Olet kuiten yksi niistä joka on blogiani seurannut pisimpään. :)

      Poista
  29. Onnea kaksi vuotiaalle! Yhdellä arvalla mukana, vihreälle ääni.
    lindahakkarainen90 (at) gmail.com :-)

    VastaaPoista
  30. Synttärionnea! Yks arpa mulle kans ja vihreiden lankojen perässä olen.

    VastaaPoista
  31. kahdella arvalla mukana.
    vihreitä lankoja metsästän
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana :) Sininen kiinnostaisi :) Ja onnea blogin synttäreistä!

    VastaaPoista
  33. Onnea 2-vuotiaalle. Yhdellä arvalla vihreää tavoittelemassa. minnakn@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnea! Kokeillaan yhdellä arvalla ja vihreät langat silmissä kiiluen :)

    VastaaPoista
  35. Onnea 2-vuotiaalle! Yhdellä arvalla mukana vihreitä lankoja tavoittelemassa!
    nappituntuman_amria@yahoo.com

    VastaaPoista
  36. Onnea 2-vuotiaalle! Yhdellä arvalla mukana, vihreät ovat suosikkini =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Onnea kaksivuotiaalle! Kahdella arvalla mukana ja väri on kyllä ihan mahoton valinta, jos voitan niin voit valita silmät kiinni. :)

    VastaaPoista
  38. Ainii en tajunnu et meil on NÄIN samanikäset blogit! :'D Hauskaa! Mut siis joo mie oon todellaki tässä arvonnassa mukana kahen arvan voimin. Oon ollu jo jonkun aikaa lukijana. Jos satun voittamaan niih ehottomasti siniset kerät ois miun juttu :) Ja miun sähköpostitiedot löydät miun blogista ;D

    VastaaPoista
  39. Onnea :) Mukana yhdellä arvalla ja omenanvihreät kerät olisivat kivat.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  40. Onnea ja mukana kahdella arvalla, siniset kerätä olisivat kivat :) satur964@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Onnea blogillesi!

    Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Kumpikin väri näyttää niin hyvältä, mutta otetaan kuninkaansinistä.

    summer.nonna(at)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Onnea blogille! Mahtavaa olisi saada tuota sinistä lankaa sukkiin. Ettei varpaita aina palelisi. :) Osallistun kahdella arvalla. Liityin juuri blogisi lukijaksi. Yhteystiedot: anna.vesanto(at)gmail.com.

    VastaaPoista
  43. Yhdellä arvalla mukana. Vihreä sävy miellyttää.
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Kahdella arvalla mukana (seuraan blogiasi Bloglovinin kautta). Vihreät voisi olla hyvä, koska juuri ostin itse tuota royalia. jaanapaak (at) hotmail.com

    Myös minun blogissa on hauska arvonta sunnuntaihin asti http://maisonmimizan.blogspot.fi/2015/01/arvonta.html

    VastaaPoista
  45. Kahdella mukana. Ihania käsitöitä olet tehnyt. ..idiksiä myös omiin juttuihin. Vihreä Lanka olisi kiva. Onnea blogisi vuosipäivänä ! tiina.ytembe@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Kahdella arvalla mukana havittelemassa ompun vihreää! vaahtovaara@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Onnea 2-vuotiaalle! Kahdella arvalla tavoittelen omenan väristä lankaa :)

    VastaaPoista
  48. Onnea 2vuotiaalle. Olen sinun vanha lukija joten 2arvalla mukana? omenan vihreä lanka olisi minun mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdella arvalla tottakai! Hitsi unohdin laittaa postaukseen että vanhat lukiat tietenkin kahdella arvalla mukana! Täytyykin tarkkaan katsoa kaikkien arpojen määrä!

      Poista
  49. Kahdella mukana.
    Sininen olisi nätti.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Yhdellä arvalla mukana. Ja sininen lanka olisi kiva. T. Äiti :)

    VastaaPoista
  51. Kahdella arvalla tavoittelisin sinisiä ihanuuksia :) Tämä lanka hyppäsi omien ehdottomien suosikkien joukkoon heti ensimmäisen sukkaparin jälkeen.

    VastaaPoista
  52. Paljon onnea! Yhdellä mukana sinistä sukkalankaa tavoittelemassa :)

    VastaaPoista
  53. Kahdella arvalla mukana. Vihreä lanka olisi kiva.

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Kahdella arvalla mukaan ja siniset langat mielessä.
    wafer(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  55. Yhdellä arvalla mukana sinisiä keriä tavoittelemassa.
    Onnea 2-vuotiaalle.
    teepaita@luukku.com

    VastaaPoista
  56. 2arpaa sinisiin

    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  57. Yhdellä arvalla osallistun (kuninkaansinisiin lankoihin). Yhteyttä saa sähköpostilla: marr.ii@outlook.com :)

    VastaaPoista
  58. Mukaan kahdella arvalla. Nyt on hankala valita, sinisiä lankoja on entisiäkin mahdottomasti ja vihreä ei ole niin houkuttava. Kuitenkin vaihtelun vuoksi tavoittelen vihreitä lankoja. suviluokkanen@gmail.com
    Blogi; http://lankaunelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  59. Kahdella arvalla sinisiä tavoittelen! (: Onnea kaksivuotiaalle (:
    mari.kalmi@phnet.fi

    VastaaPoista
  60. Yhdellä sinistä tavoittelemaan. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  61. Onnea:) Sinistä toivoisin. Yhdellä arvalla mukana. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Kahdella arvalla sinisiä lankoja toivoisin. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista