perjantai 9. tammikuuta 2015

730 päivää ja 130 postausta myöhemmin

Taas on vierähtänyt yksi vuosi käsitöiden parissa ja blogia kirjoittaessa. Kaikki lähti palmikkopeitosta tammikuussa 2013 ja täytyy kyllä myöntää, että näiden kahden vuoden aikana olen oppinut kaikennäköistä kantapään kautta ja olen kehittynyt neulojana aika hurjasti. Vielä vuonna 2012 yksien villasukkien tekemiseen kului puolisen vuotta ja niidenkin kanssa jouduin äidiltä pyytämään apua.

Nyt viime vuonna kaikki on lähtenyt aivan lapasesta. Seuraaviin kuviin on kiteytetty vain murto-osa töistä, joita vuoden aikana tuli tehtyä:






Ajattelin että voisin synttäreiden kunniaksi järjestää teille ihanille lukijoille arvonnan. En ole tällä viikolla ehtinyt lanka ostoksille, mutta viimeistään ensi viikon alussa pistän arvonnan pystyyn. Joten olkaapa kuulolla. :)

♥ Oikein ihanaa alkanutta vuotta! ♥

4 kommenttia:

  1. Synttärionnittelut vain :D Todellakin sinusta on tullut todellinen kutoja :D, olen yksi niistä todella onnellisita jotka saavat nauttia kättesitöistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä että neulomukset kelpaa. Omiin kaappeihin ei enää mahdu sukkia, lapasia ja pipoja. :)

      Poista
  2. Ihania töitä! Tuo huivi... ja tuo partapipo... ja nuo villahousut... :) Aivan mahtavia töitä olet tehnyt. Niin ja onnittelut 2-vuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän paljon sitä vuodessa ehtiikin tekemään. :)

      Poista