lauantai 29. marraskuuta 2014

Siksakkia

Tein viime viikolla vinoraitasukkien lisäksi myös yhdet siksak sukat.


Ohje: Oma, siksak kuvion mallineule sovellettu Rakkaudesta Villasukkiin -blogin ohjeesta.
Puikkot: kirjoneuleessa 3,5 mm, muuten 3 mm
Lanka: Novita 7 veljestä fuksia ja valkoinen
Langanmenekki: yhteensä 94 g

Minulla on viime viikolla ollut jokin pahemman laatuinen ajatushäiriö, sillä nämäkin kirjoneulesukat olen neulonut samalla silmukkamäärällä kuin normaalisti neuloisin perussukat. Eli näistäkin sukista tuli todella piukat. Menee kyllä jalkaan, mutta jalasta pois saaminen on kiskomista. Harmitti niin paljon ettei tehnyt mieli edes blogata näistä sukista!

Nämä piti antaa lahjaksi, mutten tiedä kehtaanko, jos onkin liian pienet saajan jalkoihin. Näistä tuli vain niin kivan näköiset, että olisi kiva antaa lahjaksi! En nimittäin jouluksi toisia siksak sukkia varmaan enää tikuttamaan. Pohdin saisinko venytettyä vartta ihan hitusen sillä että kostuttaisin sukat ja pistäisin jalkaani. Meneeköhän kirjoneule tästä ihan pilalle?

Tällä viikolla ei olekkaan tikuteltu ollenkaan kirjoneuletta, vaan paljon yksinkertaisempia malleja. Malttaisi tuo mies vaan hetkeksi pysähtyä paikoilleen valoisaan aikaan ja kiskasta sukat jalkaansa niin saisin sukat kuvattua.


Ihanaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Hienot! Kivat kun vain varressa kuvio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En tiedä onko se laiskuutta vai mitä mutta tykkään tehdä tämmöisiä puoliksi kirjoneule, puoliksi perussukka sukkia. :)

      Poista
  2. Ihanat! Ja jotenkin toi, et on vaan varressa tota kuviota niin rauhottaa tota sukkaa :) kauniit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä tykkään ite kanssa näistä sukista tosi paljon. Harmittaa vain että tuosta varresta tuli hieman turhan napakka, mutta ehkä se käytössä sitten venyy vähäsen. :)

      Poista